sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Muistoista elämäksi : Johanna Venhon Ensimmäinen nainen (2019)


Romaanihenkilö Sylvi Kekkonen sulkeutuu Katerma-huvilalle Suomusjärvelle vanhat päiväkirjat mukanaan, tarkoituksenaan lukea ne ensin läpi ja sitten polttaa ne. Tavoitteena on tehdä matka itseen, käydä läpi omaa kehitystään naiseksi ja suurmiehen puolisoksi.

Kirja on saatu arvostelukappaleena kustantamosta.



Johanna Venhon neljäs romaani Ensimmäinen nainen (2019) on kertomus Sylvi Kekkosesta, josta kehkeytyy romaanin edetessä hyvin ristiriitainen hahmo.

Romaanissa Sylvi muistelee omaa elämäänsä keskustellen siitä edesmenneen ystävänsä, kirjailija Marjaliisa Vartion kanssa. Välillä ääneen pääsee myös kuvanveistäjä Essi Renvall, joka tuskailee haasteellisesta tehtävästään tehdä monitahoisesta Sylvi Kekkosesta muotokuva.

”Sylvin pitäisi näyttää hauraalta ja kovalta yhtaikaa, huokoiselta ja tiiviiltä, pieneltä ja suurelta, lapsekkaalta ja vanhalta. Hänen pitäisi olla surullinen ja onnellinen, hyväsydäminen ja pisteliäs, kaikkea sitä hän on tosimaailmassa ja se kaikki näkyy, kun hän istuu tuohon mallinpaikalle.”

Jo romaanin alussa lukija herätetään voimakkaaseen riepotteluun hänen päästessään automatkalle Sylvin kanssa. Sylvi ajaa kuningatar Elisabetin lahjoittamalla Morris Minillä Katermaa kohti kuin pitkään pidätellyt voimat olisivat vihdoinkin päässeet vapaiksi. Auto on Sylvin oma tila, jossa hän on ohjaksissa.

Avioliitossaan hän elää suurmiehen varjossa. Sylvin on ollut kasvettava miestä kohti ja miehen suuntaan, sillä tämän tahtiin on menty. Enää ei ole mahdollista erottaa, millainen nainen Sylvistä olisi tullut toisissa olosuhteissa. Asema kunnianhimoisen tasavallan presidentin puolisona vaatii olemaan hiljaa rinnalla, mutta tarve saada oma ääni kuuluviin ei katoa. 

”Rakkaudesta puhun varovasti, avioliittoon en usko, mutta ystävyyden varaan rakennan. Ystävyyttä ei synny ilman tasaveroista antamista, ja koska minä joudun julkisuudessa olemaan sellainen lukittu lipas, minulla on ollut tarve uskoutua niille joihin tosiaan luotan. Muutamalle ihmiselle  ̶  niin, ja noille päiväkirjoille.”

Romaani käsittelee useita teemoja. Avioliittoa, muistelua, vanhenemista, yksinäisyyttä, kirjoittamista sekä luontoa. Etuoikeutettua asemaa maan äitinä varjostavat rooli sivustakatsojana ja hiljaa pysymisen vaatimus. Kesäpaikassa Sylvi karistaa roolinsa, vaihtaa ylleen mökkivaatteet ja keskittyy vain itseensä, apunaan vanhat päiväkirjat ja muistot. 

Muistellessaan Sylvi käy läpi lapsuuttaan, muistelee ensimmäistä rakkauttaan ja pyykkipäivien ihanuutta. Ja miten lapsuus loppui kuin seinään isän kuolemaan ja lähes heti perään alkavaan sisällissotaan. Itsensä oli kuitenkin pidettävä koossa läpi sotien ja myöhemmin Kekkosen rinnalla seisten.

”Sukelsin omaan muistiini, mutta oli paljon mistä en oikein saanut otetta, niin tottunut olin säätelemään omia ajatuksiani olosuhteiden vaatimaan muotoon.”

Luontoa kohtaan Sylvin rakkaus on syvää. Hän on niitä, ”joille luonto puhuu”. Luonnossa ajatukset ja elämä saavat olla sellaisina kuin ne ovat. Vanheneminen puolestaan on asia, joka vain on tunnustettava. Sylvi vertailee itseään toisiin naisiin, etenkin miehensä toisiin naisiin, nähden itsensä aina pienempänä. Toisaalta hän tiedostaa oman tärkeytensä vaimona ja miten hänen mielipiteillään on merkitystä. Tämä on loppujen lopuksi tärkeintä.

Kirjoittaminen on toisinaan pyristelyä ja omien sanojen häpeilemistä. Kirjoittaminenkin vertautuu aviomieheen, joka sujuvasti kynäillen vaikutti myös kirjallisesti niin oman nimensä kuin nimimerkinkin takaa. Sylvi muistelee aforismikokoelmansa ja Amalian kirjoittamista.  Hän kokee, että hänen teoksensa on julkaistu vain hänen asemansa vuoksi. Omat ansiot jäävät aina jotenkin varjoon.

Muistaminen tuntuu hyvältä, samaan aikaan se virkistää ja uuvuttaa, mieleen kasvaneet kaivot pumppaavat pintaan yhä uusia poukkoilevia muistoja, joista punoutuu oma tarina, oma polku.

Romaani luo kuvan monitahoisesta naisesta, jonka vangitseminen muotokuvaksikin on haasteellista. Romaanissa keskitytään naisena olemiseen, naisena kasvamiseen ja annetaan ääni henkilölle, joka eläessään joutui pysymään hiljaisena ja tottumaan ensimmäisen naisen rooliin. Siitä huolimatta Sylvi säilyy arvokkaana ja tietoisena merkityksestään. Katkeransävyisten puuskien vastapainoksi romaanin päähenkilö tarjoilee myös itseironisia heittoja, jotka osaltaan lisäävät henkilöhahmon monitahoisuutta.

”Täällä tämä Kekkosen rouva itsekseen puuhailee. Muistojensa kanssa höpisee ääneen. Älkää kertoko kenellekään, ettei luulla höperöksi, maan äiti sentään.”

Hivenen traagisista elementeistä huolimatta Ensimmäinen nainen on hurmaava lukukokemus ja hyppy vuoteen 1966, siihen kuuluisaan ”kekkosen aikaan”. Mutta nyt aika ja ääni annetaan sille, jolta se aikanaan vaimennettiin.


Kirjan tiedot:
Ensimmäinen nainen
Johanna Venho
WSOY 2019
261 sivua
Arvostelukappale

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Muistoista elämäksi : Johanna Venhon Ensimmäinen nainen (2019)

Romaanihenkilö Sylvi Kekkonen sulkeutuu Katerma-huvilalle Suomusjärvelle vanhat päiväkirjat mukanaan, tarkoituksenaan lukea ne ensin läpi ...